Pihapuiden kaato

Kun talo vuonna 1952 rakennettiin, istutettiin pihalle kaksi sembramännyn tainta. Pikkiriikkisten puiden yli hyppeli samankorkuinen tyttö, joka kasvoi talon ja mäntyjen mukana aikuiseksi, äidiksi ja lopulta leskirouvaksi.

img_2436
Vanha sembramänty

Tänään -64 vuotta myöhemmin- me tulimme ja kaadoimme kylmäverisesti vanhat männyt kumoon. Rouva istui sisällä ja itki. Hiukan otti sydämestä, mutta kaikella on aikansa…

Männyt olivat kyllä komeita. Ne seisoivat jykevästi auringon edessä päästäen vain ohuita valosiivuja lävitseen. Ne roskasivat mahdottomat kasat lyijykynän mittaisia maatumattomia havuneuloja. Nyt kun puut on kaadettu on piha ihanan valoisa! Jopa talosta pian pois muuttama rouva kehui puunkaatopäätöstämme kaikesta huolimatta hyväksi.

Kaadoimme muutaman muunkin puun ja kaikki kannot revitään pois paitsi yksi. Suurimman ja vanhimman puunkannon päätimme viimetinkaan jättää muistuttamaan menneistä. Sembramänty saa uuden elämäntehtävän komeana luontomamman designpöytänä, jonka päälle voi sommitella nyt heti talveksi kukka-asetelmia ja kesällä kannon nokkaan voi laittaa vaikka boolimaljan!

Nyt on puut kaadettu ja seuraavaksi lähdetään kohti salamyhkäisiä salaojia!

img_2433
Taiteilija työssään

Mainokset